Willab Garden logoWillab Garden logoWillab Garden

Talvipuutarha

Oli tärkeää, että hienosta näkymästä Hallandin rannikolle olisi mahdollista nauttia kaikkina vuodenaikoina, sekä tuulisina kesäpäivinä että kylminä talvipäivinä. Ratkaisuna oli talvipuutarha, joka melkein sulautuu taloon.

Talvipuutarha lasiterassi jota voidaan käyttää lisähuoneena myös talvella.

Talvipuutarhaa voi käyttä ympäri vuoden.

Siellä tuntee olevansa ulkona, vaikka onkin sisällä, mikä tuntuu aina jännittävältä syksyllä ja talvella. Silloin Mats ja hänen perheensä käyttävät talvipuutarhaa pääasiassa viikonloppuisin. Viikon aikana säilytetään ylläpitolämpötila ja viikonlopuksi talvipuutarha lämmitetään mukavaan sisätilan lämpötilaan. Tällä tavalla saadaan hyvä lämpötaloudellisuus.

Viikonloppuisin meillä on aikaa olla talvipuutarhassa – rentoutua, olla yhdessä perheen ja ystävien kanssa. Talvipuutarhassa tuntuu kuin olisi aivan eri ympäristössä, ja reilu kattokorkeus tuo tilaan ihanan ja avaran tunnelman, kertoo Mats.

Talvipuutarha, nainen ja mies istuvat lasiterassilla ja nauttivat ensimmäisestä adventista ja odottavat joulua.

– Tavoitteenamme oli, että lasiterassi sulautuu väritykseltään ja arkkitehtuuriltaan itse taloon. Saimme apua räätälöidyn, asennusvalmiin liimapuurungon suunnittelemiseen ja valitsimme parhaan kattoratkaisun, 40 mm:n eristyskatto X-rakenteella ja WG 80 -osat katkaistuilla kylmäsilloilla. Liukuovilta edellytettiin, että niiden U-arvo on alhainen ja että ne ovat tiiviitä, sillä talomme sijaitsee kallionkielekkeellä 60 metrin korkeudessa. Myrskyisellä säällä täällä on uskomattoman suuria tuulennopeuksia.