Lasiterassin tyyli – kolmella tavalla
Jimmy Schönning on sisustanut vuosien mittaan lukemattomia huoneita tv:ssä, ja hänestä on tullut tunnettu hahmo. Hänen innostustaan ja kykyään tavoittaa tunteita ja tuoda ne esille ei voi olla huomaamatta. Annoimme hänelle tehtävän, jollaista hän ei ole koskaan ennen saanut – sisusta lasiterassi, kolmelle täysin erilaiselle perheelle.
Elämäntäyteinen lapsiperheelle
Tällä lasiterassilla on aina jotakin kivaa meneillään. Siellä nautitaan luomisen ilosta, mellastuksesta ja rakkaudesta yhdessä kaikkina valveillaolon tunteina. Sen tulee tietysti näkyä sisustuksessa yhtä räiskyvien värien, ihanien eri paria olevien tuolien ja tietenkin pienen leikki- ja oleskelunurkkauksen muodossa.
Lapsiperheen paratiisi
Yhtenä hetkenä luomisen iloa, toisena rauhallinen päivällistauko. Lasiterassi on elävä ja vaihteleva paikka, jonka voi nopeasti
mukauttaa haluamaansa tarkoitusta varten. Siellä on tilaa koko elämälle. Se vaatii vain luovuutta ja tahtoa. Ja niitä löytyy yllin kyllin perheestä, jossa on kolme vintiötä.
Näin Jimmy loi tyylin
- Jätä katto ja seinät valkoisiksi ja laita kaikki värienergia istuinkalusteisiin ja tekstiileihin. Silloin myös huonekalujen vaihtaminen on helpompaa.
- Valitse värikkäitä ja tyyliltään yksinkertaisia huonekaluja ja mielellään sellaisia, jotka sopivat sekä sisälle että ulos. Silloin niistä on iloa kaikkina vuodenaikoina.
- Valitse jokin väri, joka toistuu, kuten tässä turkoosi.
Tyylikäs perheelle, jossa on teini-ikäisiä lapsia
Perheelle, jossa on hieman isompia lapsia, lasiterassi on rauhallinen paikka kaukana arjen stressistä. Mustavalkoisella sisustuksella luodaan graafinen ilme ja tyylikäs ylellisyyden vaikutelma. Yhdessäolo lasiterassilla on arjen luksusta parhaimmillaan.
Talon tärkein huone
Aika rientää. Kohta pikkuiset ovat jo teini-ikäisiä ja nuoria aikuisia. Nyt lasiterassia ei enää käytetä yhtä usein leikkipaikkana vaan rentoutumiseen ja yhdessäoloon. Siellä tehdään kotitehtäviä nojatuolissa, vietetään päivälliskutsuja ja peli-iltoja sekä maistellaan viskejä.
Tyylikkäästi sisustettu valkoisella ja mustalla. Lasiterassista on tullut talon tärkein huone. Pehmeässä aamunvalossa syödään aamupalaa ja illan hämärtyessä nautitaan viihtyisästä tunnelmasta puutarhan näkyessä taustalla lasiseinien takana.
Näin Jimmy loi tyylin:
- Sekoita erityyppisiä tuoleja ja istuinkalusteita, mutta pidä väriskaala yksinkertaisen mustavalkoisena.
- Laita huonekaluja rohkeasti aivan lasiosien eteen. Tässä on käytetty sivupöytää, joka tuo huoneeseen kodikkuutta ja lisää säilytystilaa.
- Korosta korkeutta. Musta kello muistuttaa tässä ihanasta kattokorkeudesta, mutta kattokruunu luo intiimin tunnelman pöydän ympärille.
Kultaiset vuodet
Kun lapset ovat muuttaneet pois kotoa, on aikaa tehdä monenlaisia asioita, kuten nähdä maailmaa. Eri maanosista tuodut sisustustavarat ja huonekalut säilyttävät muistot elävinä. Suuressa messinkilampussa on pohjoisafrikkalaisia vaikutteita, ja se tuo särmikkyyttä koko lasiterassille.
Huone, josta huokuu kokemus ja löytämisen halu
Kun pääaineksena on elämä ja mausteena kokemukset, saadaan aikaan keidas, jossa on vaikutteita muista maanosista ja kulttuureista. Täällä ihana hetki on aina lähellä. Yhdessä ystävien kanssa suunnitellaan seuraavaa matkaa. Olisiko seuraavaksi Etelä-Amerikan vuoro?
Illat lasiterassilla tuntuvat maagisilta reilunkokoisessa korituolissa viinilasillisesta nauttien, auringonlaskun lämpimässä valossa.
Näin Jimmy loi tyylin:
- Luonnonsävyt valkoista vasten sopivat hyvin yhteen lasiosien takana olevan vehreyden ja luonnon vaihteluiden kanssa.
- Kokeile kalustamista epäsymmetrisesti, ehkä se sopii parhaiten sinulle.
- Puunsävyt, rottinki ja hamppu luovat yhdessä kiillottamattoman messingin kanssa erittäin harmonisen sisustusvaikutelman.